Lämpimäisiä.

Tänä aamuna Peikkorinteen keittiön valtasi sämpylän tuoksu. Porkkanasämpylän kotoisa tuoksu.

Erikoisen hetkestä teki se, että leipurina oli tällä kertaa emäntä, ei isäntä. Ajattelin vain verestää sämpylänleivontataitojani, sillä rakkaat lapset syövät siihen malliin sämpylää ja vaaleaa leipää, että kotikutoinen saattaisi olla hivenen terveellisempi vaihtoehto. Ja toisekseen, eipä tuo lähikauppakaan kovin lähellä ole, niin alituinen leipäpula kismittää. No, ollaanhan meillä muutenkin mukavasti omavaraisia, ja enemmän siihen suuntaan ollaan koko ajan menossa, joten sämpylät ovat hyvä jatke.

Mikä sen makoisampaa, kuin lämmin, kahtia leikattu sämpylä ja voita päälle.

Jauhoiset terveiset kaikille ja hyvää Kalevalan päivää!

 

Keittiö ennen ja jälkeen

Meidän tupakeittiössämme tapahtuu tämän tuosta, kuten muuallakin talossamme. Vanhan talon keittiöt eivät onneksi ole kovinkaan usein orjallisesti jonkin tietyn tyyppisiä, sillä irtokalusteita on paljon ja kiinteinä ovat yleensä vain ne ihanat, vanhat tulisijat, sekä tietenkin vesipisteet. Tämä käy minulle vallan mainiosti! Tullessamme oleva lähtötilanne näkyy ensimmäisissä kuvissa ja sen jälkeen ovat kalusteet ja tavarat vaihtaneet tiuhaan tahtiin paikkaansa. Lopputulos on vasta suunnitelman päässä, sillä viimeisimpiin kuviin vilkaistessa puuttu vielä tiskialtaan muutos ikkunan eteen, vaalea lattia jalkalistoineen, sekä vaalea alakaapisto. Hyvää vauhtia jo ollaan menossa kohti maalia, mutta näinkin on hyvä, sillä muutostahti elää lapsiperheen mukana, remontoidaan mikä taidetaan ja loppujen lopuksi, tämä elävä koti tämmöisenään on muodostunut kovin rakkaaksi. Kodin sydän, keittiö, palvelee montaa tarkoitusta ja siellä kokoonnutaan ruoanlaiton ja syömisen lisäksi puuhamaan kuka  milloin mitäkin; ommellaan, piirretään, tehdään läksyjä, kylvetetään pikunukkea, veistellään, jne. Vaikka nykyaikaista tehokkuutta ei ole, eikä tavoitella, niin lapsiperheessä tämä tehoton ilmapiiri on juuri omiaan luomaan leppoisia keittiötuokioita.



 

 

 

Sisustuskilpailu netissä.

Jotexilla on hauska sisustussuunnittelukilpailu, joskin tarvikkeet ovat melko vähäiset.

Kaikki kokeilemaan ja äänestääkin saa ;)

Minun huoneeni löytyy täältä: http://www.jotex.fi/jotex/sisusta-huone?intcmp=JOT_1307_jotextab_landing_spot_1_tavling&id=3424

Jos voittaisin, ostaisin lapsillemme sisustustavaraa. Pussilakanat kaipaisivat päivitystä, samoin tyynyliinat, torkkupeitot, lakanat, lamppu, jne.

Kiitos suuresti äänestäsi!

 

 

Kuivakukkia...

Tykkään kerätä kesäisin luonnossa kävellessäni erilaisia kukkia. Myös kotipihasta tulee kukkia kerättyä ja kuivatettua suloisiksi kerpuiksi, joita tykkään talven lumisina kuukausian katsella. Myös monet saamani ruusukimput päätyvät alassuin kuivumaan, näin olen tehnyt jo nuoresta lähtien. Muutama erityisen kaunis kimppu on matkannut pitkään mukanani, muutosta toiseen, ja vihdoin ovat päässeet mielestäni arvoiselleen paikalle, pysyvään ja kotoisaan kotiin. Kotiin joka on täynnä rakkautta.

Mukanani ovat myös matkanneet ikivanhat jälkiuunileivät, jotka nykyään kiikkuvat orren päässä tupakeittiössämme. Aikoinaan päätin, että niin kauan, kuin nämä kuivat leivät katossa killuvat, niin talosta ei ruoka lopu. Ja ruokaa on riittänyt. Enää en niitä poiskaan raaskisi laittaa, ovat jo niin kauan elämää nähneet. Mukavaa vaihtelua moniin kuiva-asetelmiin tuovat välillä muutkin kuivatut kausituotteet, appelsiinit, mandariinit, sipulit, omenat, ja niin edelleen. Niiden mukanaan tuomat tuoksut ovat niin ihania.

 

 

 

Kesällä 2012 onnistuin nappaamaan morsisukimpun, joka sekin roikkuu tuvan orressa.

Ensi kesänä heitänkin oman kimppuni jollekin... :)

Sisustusaarteita

Elämän matkan varrella, nuoresta lähtien, olen keräillyt kaikenlaisia mielenkiintoisia aarteita. Tärkeintä on aina ollut, että aarteet ovat aidosti wanhoja. Suurimmaksi osaksi ne ovat löytyneet kirpputorilta, mutta paljon olen myös saanut ystäviltäni ja tuttaviltani. Niitä on kymmeniä, ja taas kymmeniä, ellei satoja kasassa, poimin tähän nyt muutamat suosikkini kuvina.

 

 

Singerin tuuletin...

Aarre, joka sai minut nuorena haukkomaan henkeään! Olin valmis syömään vaikka pieniä kiviä, että tämän mukaani saisin. Pelkäsin kysyä myyjältä hintaa, ja kun kuulin sen maksavan 40 markkaa (VAIN!), niin menin aivan valkoiseksi ja kaivoin rahat taskustani. Olin onnellinen.

 

Vanhanajan kasvisto, upeine kasveineen ja teksteineen. Tämä löytyi ollessani nuori, Keltaisesta Pörssistä, aikana ennen huutonettejä.

Vanha rei´ittäjä, saatu lasten vaarilta.

Ikivanha silitysrauta, kotoisin Joensuusta.

Viimeisimpiä, mutta heti miltei rakkain aarre, vanhat maatuskat omalta kullaltani.

Vanha helmitaulu. Löydetty nuorena kirpputorilta Tampereelta.

Vanhoja työkaluja, kärpäslätkä, miehen suvusta kamera laukkuineen, jne.

Vanha Strepsils-rasia rakkaalta ystävältäni, sekä miehen bongaamat Aspiriinit. :)

Vaarinkaljapullo kirpputorilta.

 

Ihana vanha lääkekaappi, jonka mieheni löysi metsästä!

Mukiveljekset, jotka on kerätty kasaan Tampereen ja Porvoon kirpputoreilta.

Sanomalehtitapetti

Innostuimme hiukan reilu vuosi sitten askartelemaan tupakeittiöömme uudet seinät. Tarvikkeinamme meillä oli nippu wanhoja lehtiä, tapettiliisteriä, leveä suti, sekä kilokaupalla huumoria. Suunnitelmissa siis tapetti sanomalehdistä.

Keittiön seinillä oli allaan vaalea tapetti, joka oli laitettu kiinni johonkin huokoiseen, vanhaan seinälevyyn. Levitimme tapetin päälle reilulla kädellä ensin liisteriä, sitten lätkäisimme lehdestä aukeaman siihen päälle, js lopuksi sommittelimme liisterin avulla päälle osin suloisia, osin humoristisia vanhoja lehtijuttuja, sekä mainoksia. Ja koulupojat halusivat joukkoon myös jokusen äidin lapsuuden ajan Aku Ankan mustavalkoisen taskukirjankin sivun!

Aloitimme varovasti kokeillen korkean kaapin takana olevalle sinän pätkälle, mutta touhu vei saman tien mukanaan, ja yhden illan aikana oli tupakeittiön kaksi seinää saanut uuden takin niskaansa. Enempää emme ajatelleetkaan laittaa. Tupakeittiössä leijui vahvasti vanhojan, kosteiden sanomalehtien haju...

Seurasimme mahtavan näköisen tapetin kuvumista jännityksestä kihelmöiden, sillä kosteat lehdet vetivät paikoin melkoiseen ruttuun. Ristimme vain kätemme, ja odotimme mitä tuleman pitää. Lopputulos oli se, että rakastuin seiniimme hurjan paljon. Olin Erittäin tyytyväinen! Vaikka ruttuja ja rantuja jäi sinne tänne, lehtiaukeamien kuivuttua, niin yleisilmeestä tuli harmoninen ja vanhaan taloon oikeinkin sopiva. Suurin osa lehdistä oli jo aiemmin keräämiäni, mutta osa niistä ostettiin ihan tätä projektia varten vanhasta Porvoosta, ja osa löytyi talomme vintiltä lattiapurujen vaihdon yhteydessä.

Tässä projektissa tarvittiin paljon sitä yksitoikkoista uutispuuroa, joka jäi rauhalliseksi taustaksi kaikkien upeiden, menneen ajan juttujen alle.

Keittiön sisustus on noista päivitä muuttunut irtokalusteilla jo moneen kertaan, mutta sanomalehtiseinä pitää huolen siitä, että persoonallisuutemme näkyy ja pysyy muutoksissa mukana.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Tässä puuhassa pääsee nimittäin taiteellinen puoli väkisinkin esiin ja lopputulos on aina taatusti tekijänsä näköinen.

 

 

Yhteinen, jaettu lastenhuone

Kurkistus lastenhuoneen sisustukseen.

Meidän perheeseen kuuluu kolme lasta. Kaksi poikaa, 8 ja 10 vuotiaat, sekä tyttö, kohta 2 vuotta. Lapset ovat olleet toistaiseksi sitä mieltä, että yhteinen huone on paras ja turvallisin paikka, joten koko kolmikko nukkuu ja puuhailee samassa huoneessa. Tyttö kylläkin viettää suuren osan päivästään tuvan puolella, joten suurin osa hänen tarvikkeistaankin on muualla, kuin lastenkamarissa.

Huoneessa neliöitä on noin 15, mutta sopu sijaa antaa. Toimivaksi huoneen tekee myös se, että ikkuna on vain yhdellä seinällä ja kahdella muulla on ovet. Kun talon alakerran kaikki ovet avaa, niin rallirata on valmis, ympyrää juostessa! 

 

Tilan tuntua ja järjestystä on tuotu ikean tromsö parvisängyllä, jonka alle saatiin suosittu oleilu- ja pelipiste (läksyt kun tupataan tekemään tuvan pöydän äärellä, lähellä aikuisia). Parvisänky on 140cm leveä, ja siellä nukkuvat koulupojat sulassa sovussa, ja selailevat Aku Ankkojaan lukulampun valossa. Tytön pinnasänky on sijoitettu rauhalliseen kulmaan parvisängyn jalkopäähän, ja näin sujuu yöunet rauhaisesti koko kolmikolta. Kavereita mahtuu kylään mukavasti ja huoneen aktiivisista hetkistä pitävät huolen kiipeilyseinä, sirkusteltta, pujotteluputki, nyrkkeilysäkki, sekä pyöreät ja liukumattomat matot, joilla voi loikkia saarelta toiselle.

 

Vaikka talon emäntänä rakastankin eniten vaaleutta ja selkeyttä, niin lapsille on ihana laittaa huoneeseen iloa ja pirteyttä. Tästä kamarista löytyy väriä ja elämää!



 

 

Kaksi, kahdeksan ja kymmenvuotiaat jakavat tilan omasta tahdostaan muitta mutkitta. Yläkerrassa odottaisi huone, pintojaan vailla, mutta sillä ei ole pidetty kiirettä, sillä kolmikko nauttii ainakin toistaiseksi tunnelmasta, minkä vaan porukalla voi saada kasaan.

 

Turvallisessa pinnasängyssä nukahdetaan seinäkankaan ja kuumailmapallon kavereille jutellen ja heille kerrotaan hyväntuulisena myös aamun ensimmäiset tarinat. Tässä sängyssä nukkuu varsinainen hyväntuulen tuoja!

 

 

 

Arabiaa, ihanaa Arabiaa.

Olen hurahtanut siis Arabiaan.
Meillä kotona 70-luvulla, ja myöhemminkin, oli arkilautasina mahtavan selkeämuotoiset Arabian astiat, jotka onnekseni sain äidiltäni mukaani jo melko nuorena.
Mutta vasta jokusia vuosia sitten ymmärsin, kuinka hyvän muotoiset ja selkeät astiat ne ovat. Ja rakkaat.
Muodoltaan ne ovat kuin Kiltaa, mutta kuviona on Annukka. Kotona meillä oli yllättäin kuvion värinä sininen (äitini ei nimittäin sinistä siedä), mutta näin aikuisiällä matkaan on tarttunut mukaan kirpputorilta myös keltaisia vastaavanlaisia. Itse asiassa mieheni on miltei kaikki keltakukalliset astiamme löytänyt. Itse löysin viimeisimmän kannun, ja se löytö sykähdytti. Samoihin aikoihin mieheni löysi keltakukkaisen kulhon, joten nyt meillä on aarteissa kaksi uutta Annukkaa!
Meillä syödään näistä suloisista kukkalautasista ihan joka ikinen päivä. Keräilemme niitä siis käyttöön. Uunivuokaa ja "murokulhoa" en ole vielä ainuttakaan onnistunut löytämään, mutta se tästä keräilystä niin mukavaa tekeekin, kun jokainen astia tuo huippufiiliksen löytyessään. Ei löydy kaupan hyllyltä heitä ei.
Ja jos ja kun joku astioista sattuu rikkoontumaan käytössä, niin hepuleita siitä ei saada. Katsotaan saako sen vielä kasaan, ja jos saa, niin hyvä, mutta jos ei, niin ei se maata kaada. Kauniit arkiastiat on tehty käytettäviksi, ei pölyyntymään hyllyssä.

Siinä he ovat, uusimmat aarteet. Kulho ja kannu. Arabia Annukka. 

Romanttista vaaleanpunaista.

Minä en aina oikein tiedä, että olisiko sitä wanha, retro vai romanttinen, joten kotimme on siksi hallittu kaaos vähän kaikkea. Pikkuneitimme syntymän jälkeen mieleeni on asettunut suloisesti pieni kolo hempeälle ja romanttiselle vaaleanpunaiselle. Enkä yhtään laita vastaan, enhän koskaan aiemmin ole vaaleanpunaista ja romanttista puolta itsestäni löytänyt, sisustuksessa tai vaatteissa. Pieni tyttö auttoi löytämään sen puolen itsestäni.

Isoveljien huoneessa kun vielä on ihan liikaa vaarallisia asioita, niin neitimme viettää suurimman osan päivästään muualla talossa, kuin lastenhuoneessa (onhan koko kolmikolla siis yhteinen huone vielä toistaiseksi). Olohuoneen nurkaan on siis varattu neidin Ikeasta ostetulle vaate-lelukaapille oma nurkka, josta löytyy tärkeimmät lelut, sekä kaikki vaatteet.
Ensin nurkkaus oli hillitysti valkoinen muun sisustuksen mukaan, mutta vaaleanpunainen lähti rönsyilemään, ja nyt hempeys valtasi itselleen sitten kokonaan oman kulman, mekkoineen ja viirinauhoineen. Ja hyvä sen siinä on olla. Ainakin sen aikaa, kunnes lastenhuone on turvallinen paikka, kun esineet eivät enää mene suuhun niin helposti.
Tai kun äiti kyllästyy hetkeksi imelyyteen. Mutta tällä hetkellä näin, ruusunpunaisin ajatuksin.

 

Mekkoja, mekkoja, mekkoja. Ihania, kauniita, kahisevia mekkoja!

Äidin ompelema lippuviirinauha piristämässä olohuoneen nurkkaa.

Terveisiä täältä lumikinosten keskeltä.
Aloittelen tässä sisustus- ja askarteluaiheisen kotiäidin blogia, jossa tulee taatusti olemaan kuvia joka lähtöön, sillä aina heilun kameran kanssa, vaikkakaan kovin erikoinen kuvaaja en olekaan.
Tallennan mielelläni kotia ja tapahtumia kuviin, sillä jälkeenpäin niitä katsellessa muistuu mieliin tunnelmia, tuoksuja, rakkaita muistoja....kaikkea tärkeää matkan varrelta.

Nyt siis täällä vasta tutustun blogin tekoon ja alan sitä mieleisekseni muokkaamaan, sekä aiheita suunnittelemaan. Jännää tämä.