torstai 7. maaliskuuta 2013

Sisustuskäsitöitä

Lippuviirinauhoja on tullut ommeltua lähipäivät, kaikenmoisia.
Viimeisimmän idean sain, kun päätin kokeilla yhdistää vanhaa kangasta ja wanhaa sanomalehteä. Lopputuloksesta tuli minun silmääni tosi kaunis! Kuin ajan vanhentama lippunauha olisi.
Tässä kuva, jossa viirinauha heiluu olohuoneemme nurkassa.
 
Muutamia muitakin olen tehnyt, kauneimpia ovat minun silmääni valkoiset, noiden ihanien sanomalehtisien lisäksi. Sitten, olen jo jonkin aikaa haaveillut juuri tietynlaisesta virkatusta matosta, mutta koska itselläni ei pysy käsissäni sen paremmin virkkuukoukku, kuin puikotkaan, niin olen tiiraillut netistä tekijää matolle. Ja vihdoin löytyi! Tänään sitten matto saapui postissa, ja se on kyllä hirmuisen kaunis ja helppohoitoinenkin taitaa olla. Koneeseen vaan pyörimään likaannuttuaan, ontelotrikookudetta kun on. Tähän somistukseen rakastuin kyllä heti, kun sen paketista avasin!

Sitten, pari päivää aiemmin oli postin mukana tullut maailman suloisimmat koristepehmoluistimet! Niidenkin tekijän löysin facebookin avulla, ja hänellä oli monta upeaa ja herttaista kangasvaihtoehtoa luistimiin, mutta itse päädyin tilaamaan tällä suloisella pilkkukankaalla. Kävi niin hassusti, että postin matkaan olikin lähtenyt vahingossa suuremmat luistimet, kuin tilaamani, joten pienemmät tulevat perässä, ja meinaan pitää nämä isommatkin kyllä. Niin ovat kaunista ja huolellista käsityötä. Jos joku tarvitsee tekijän tiedot, niin minulta voi kysellä. Kyllä olisivat mainio lahja pikkuiselle tytölle, ikään katsomatta. Täydyn pitää asian itsekin korvan takana, ja muistaa pikkuneitien lahjoja miettiessä.
Tässä nämä suuremmat, mutta sirot ja somat koristeluistimet.

Voi kuinka ihanaa somaa taas roppakaupalla! Loppuun vielä kuva valkoisesta lippuviirinauhasta, näistä en tunnu saavan tarpeekseni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti